Vanhemmat päivitykset
20.7.21 - Lisäsin kuvauksen vanhaan ulkoasuun ja tähän uuteenkin, ettei pääse unohtumaan. Meidän kävijälaskurikin näytti olevan rikki, joten lisäsin Weeblyltä uuden. Toivotaan että se toimii.
19.7.21 - Elossa ollaan! Minulla on sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät uutiset että uutta tarinaa pukkaa. Huonot uutiset ovat että kun viimeksi täällä editoin, Weeblyssä toimi copy/paste ominaisuus jota pääsääntöisesti käytän tarinoiden lisäyksessä tänne. Nykyään se ei enää toimi kuin säätämisen kautta. Joten ei, en ole lisännyt uutta lukua tänne. En ole ikinä Weeblystä perustanut, mutta olen sietänyt sen ongelmia - tätä lukuun ottamatta. Pähkäilen tässä siis muuttoa. Vaihtoehtoja meillä on Site123 ja Wordpress. Jälkimmäistä olen käyttänyt töiden merkeissä ja taitaapa sieltä löytyä tilikin.
Toisin sanoen muutto edessä. Kiitos vaan Weebly.
Ulkoasu vaihtui, vähän myöhemmin. Lisäsin nyt kuitenkin sen Annin nelosluvun ja muokkailin vähän muutakin. Meillä on nyt linkkilista ja sain viimeinkin Viimakouran linkin tähän etusivulle. Anteeksi viivästys!
12.7.20 - Linkkejä korjailtu. Editoin myös Annin ja Dahlian kolme ensimmäistä lukua. Suosittelen erityisesti Kerran Aurinko-tarinan editoitujen lukujen lukemista. Myöhemmin luvassa kaksi uutta lukua Metsästäjättäreen. Taitaa kyllä jäädä aamulle, koska kello näyttää puolta kolmea yöllä :P
Myöhemmin: Kuten luvattua lisäilin Metsästäjättären toisen ja kolmannen luvun. Heitin myös vanhat päivitykset omaan osioonsa.
26.7.20 - Nyt meillä on sitten täällä blogi. Blogin sisältö tulee olemaan aika random, ajattelin että mikäli tarinoiden kanssa tulee hiljaista, voin sentään kirjoitella sinne niitä näitä - en edes välttämättä mitenkään tarinoihini tai Percy Jacksoniin liittyviä juttuja vaan mikä nyt sattuu milloinkin puhuttamaan. Ensimmäinen postaus on tietenkin Percy Jackson-aiheinen, mutta tulevat postaukset eivät välttämättä ole. Kommentoida saa jos se sattuu huvittamaan.
28.6.20 - Ei emme suinkaan ole kuolleet pystyyn! Onhan viime päivityksestä kulunutkin aikaa, mutta sain kuin sainkin julkaistua Verenan kolmannen luvun. Yritän oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoitella jotain päivittäin. Puoliveristarinat jatkuvat - niitähän minulla on eniten. Seuraavaksi jatkuvat luultavasti Annin ja Minean tarinat. Jos joku muu tarina kiinnostaa näitä enemmän, vieraskirjassa voi asiasta vinkata.
5.10.19 - Verenan uudemman version kakkosluku julkaistu.
22.9.19 - Oho oho, mehän olemme oikeastaan valmiina virallisesti avaamaan tämän paikan D: Hui! Tarina-osiot ovat nyt auki kaikessa komeudessaan(?) Täältä puuttuu oikeastaan vain kaksi muuta osiota, joten mikäs tässä :3
Availin tänään Verenan eli Pieces-tarinan päähenkilön korjatun osion. Sieltä voi myös löytää ensimmäisen luvun. Vanhat luvut 1-3 ovat edelleen luettavissa, mutta päätin tarinan huonohkon laadun takia kirjoittaa ne uudestaan. Myös Metsästäjättären eli Minean tarina on virallisesti aloitettu. Osiosta löytyy vihdoinkin (kahden vuoden jälkeen, hih) ensimmäinen luku. Muistakaa kuitenkin ettei Metsästäjättären sisältö ole kaikille suotavaa.
21.9.19. - Verenan tarina joutui uudelleen kirjoitettavaksi, niinpä linkki on väliaikaisesti poissa käytöstä, kunnes saan tyypin tiedot ja muut jutut kirjoitettua uudelleen.
17.9.19. Yläkuvaa muokattu.
15.9.19 - Nyt Verenankin osiot ovat kunnossa, jes!
14.9.19 - En toki päivittele keskellä yötä en. Uusi ulkoasu. Tämä mielyttää silmääni jokseenkin enemmän. Ja ennen kuin joku kysyy, nuo kamaluudet tuossa ylägrafiikassa olen piirtänyt itse. En tiedä jäävätkö ne tuolla tavalla kuin ovat vai siirtelenkö niitä vielä jotenkin.
Kas, meiltä näköjään uupuvat kappalejaot, niitä olen tässä naputellut sinne tänne - Verenan osiot ovat vielä jäljellä.
7.9.19 - Sivusto alkaa näyttää hyvältä. Olen saanut kaikki sivustolla olleet tarinat tänne. Lisäksi tulin naputelleeksi uuden luvun Mienai Tsubasaan eli Dahlian tarinaan.
6.9.19 - Sivut-osio alkaa olla valmis. Sain lisättyä kaikki vanhemmat ulkoasut, jotka löysin. Lisäsin sinne myös pienen historian pläjäyksen.
Myöhemmin tajusin tarkistaa ja huomasin ettei Annin linkki edes toiminut, joten se on korjattu. Lisäsin myös Angen ensimmäisen luvun.
4.9.19 - Meillä on täällä nyt chatti, niille jotka eivät niin perusta vieraskirjan tapaisista monstereista. Lisäilin myös Dahlian ja Annin tarinat linkkeineen päivineen, oikoluettuina ja niin edelleen. Osiosta puuttuu vielä Angen tarina, Myra, Verena sekä Minean koko osio - hänen ensimmäinen lukunsa on melkein valmis! Kävijälaskiria ei vielä ole, se lisättäköön kun täällä on suurin piirtein valmista. Jotkut osiot ovat vielä työn alla. Ylägrafiikkaa työstetään (piirretään) vielä, joten katsokaa tuota punaista palkkia siihen asti :P