Lupasin jokunen vuosi sitten, että tekisin uuden postauksen kohtauksista jotka haluan nähdä Percy Jackson-sarjassa. No, se nyt jäi ja sarja on nyt täällä. Henkilökohtaisesti sekä tykkäsin että en tykännyt sarjasta. Älkää käsittäkö väärin, sarja on hyvä. Mutta. Se olisi voinut olla paljon parempi. Siksipä ajattelin, että mitä jos ottaisin itseäni niskasta kiinni, ja kirjoittaisin jaksoista jonkinmoiset jaksoarvostelut. Näiden arvostelujen ei ole tarkoitus loukata ketään tai toimia vakavasti otettavana kritiikkinä (sillä sitä ne eivät ole), nämä ovat vain omaksi huvikseni kirjoittamiani sepustuksia ja puhtaasti omia mielipiteitäni. Aloitetaan! Ensimmäisessä jaksossa tapaamme sankarimme, Percy Jacksonin, pojan joka ei tunnu kuuluvansa mihinkään. Hän käy yksityistä Yancy Academyä kaverinaan Grover. Eräänä päivänä kun luokka on vierailemassa museossa, Percyllä menee sukset ristiin Nancy Bobofitin kanssa ja jotenkin tyttö päätyy suihkulähteeseen. Jos tämä ei ollut yhtään outoa, niin se että Percyn matikanopettaja rouva Dodds muuttuu hirviöksi kaikkien nähden ja käy Percyn kimppuun on. Etenkin, kun kukaan muu paitsi Percy ei nähnyt koko asiaa. No, koska Percy oli käynyt Nancy-paran kimppuun, hänet erotetaan koulusta, sillä Grover puukottaa kaveriaan selkään ja väittää Percyn työntäneen Nancyn suihkulähteeseen. Percy lähtee kotiin, äitinsä ja isäpuolensa luo. Vielä samana päivänä Sally, Percyn äiti ilmoittaa että he ovat lähdössä Montaukiin - kunhan on ensin huutanut Percyn isäpuolelle. Valitettavasti matkakin keskeytyy jo ensimmäisenä iltana, sillä housunsa menettänyt Groven saapuu oven taakse kolkuttelemaan. Sally on juuri selittänyt Percylle antiikin Kreikan jumalista ja pojan puoliverisyydestä, jota Percy ei ota todesta. Sally pakkaa pojat autoon, ja päättää viedä nämä puoliveristen leirille. Matkalla Minotauros alkaa jahdata heitä ja Sally päättää hidastaa hirviötä, jotta Grover voisi viedä Percyn leirille. Kuten arvata saattaa, Sallylle käy hassusti ja lopulta Percy itse kukistaa Minotauroksen. Lopulta Percy pääsee kuin pääseekin leirille, jossa hänet toivottaa tervetulleeksi hyvin tutun kuuloinen kentauri. Ensimmäinen jakso käsittää Salavarkaan luvut 1-4 ja jakso on vähän päälle puolen tunnin mittainen. Kyllä vain, ensimmäiset neljä lukua puolessa tunnissa. Se sanottakoon että näistä neljästä luvusta on saksittu pois turhimmat, Percyn elämä Yancy Academyssä, bussimatka takaisin New Yorkiin Groverin kanssa, kohtalottaret ja suurin osa Percyn ja Sallyn Montaukin reissusta on saksittu pois. Vaikka näin onkin, jakso tuntuu silti turhan täyteen ängetyltä kokonaisuudelta. Siinä missä kirjassa oli sopivasti aikaa tutustua itse sankariin ja tämän lähtökohtiin ja mukana oli myös hyvin hengitystilaa, sitä ei tämä jakso juurikaan tarjoa. Ja ennen kuin joku siellä on huomauttamassa että asiat toimivat eri tavoin kun kirjaa sovitetaan ruudulle, voin sanoa olevani tästä täysin tietoinen. Siksi en syytäkään käsikirjoittajia, vaan totean että jos jakso olisi ollut tunnin mittainen tältä oltaisiin voitu välttyä. Eli Disney: Vähän pidempiä jaksoja, jos saan pyytää, kiitos! Toimintakohtauksetkaan eivät tässä sarjassa hirveästi vakuuttaneet. Tämän jakson toimintakohtaus jäi harmillisen lyhyeksi - ja muut jaksot noudattavat samaa kaavaa. Tässä jaksossa on myös hirveästi kerrontaa - mikä suonettakoon anteeksi, sillä kyseessä on ensimmäinen jakso. Tämä saattaa silti tehdä jaksosta joillekin katsojille tylsän. Ensimmäisenä jaksona tämä oli silti ihan hyvä. Katsottuani jakson ensimmäisen kerran, tämä ei hirveästi vakuuttanut. Aloitusjaksona se toimi, mutta kenties olisin kaivannut jaksoon jotain muutakin. Ehkä tosiaan hengitystilaa. Jotta tämä postaus ei saisi ketään kuvittelemaan ettenkö olisi pitänyt jaksosta, puhutaanpa asioista joista pidin. Percyn takauma museossa - Pidän tosi paljon Percyn takaumasta jakson alussa. Etenkin tuosta Sallyn vuorosanasta. Kaikki sankareilta näyttävät eivät tosiaan ole tässä sarjassa ole sankareita lainkaan, eivätkä kaikki hirviöt suinkaan ole hirviöitä. Vaikka se lieneekin viittaus jaksoon 3. Pidän myös kovasti Azriel Dalmanin esittämästä nuoresta Percystä. Gabe - En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta tykkään Timm Sharpin esittämästä Gabe Ugglianosta. Tapa, jolla Gabe on kirjoitettu sarjaan eroaa huomattavasti kirjasta, mutta ehkä onkin parempi niin. Ainakin Disneyn näkökulmasta. Tässä versiossa Gabe ei ole mäntti, enemmänkin huvittava tyhjän toimittaja. Se paljastettakoon, että Disney+-sarja hylkäsi kokonaan Sallyn ja Gaben sivujuonen, joten tässä versiossa Sally ei pelkää miestään, eikä tämän näytetä olevan väkivaltainen vaimoaan kohtaan. Percyllekään tuo ei erityisemmin ilkeile. "Rakastuitko Jumalaan? Eli... Jeesukseen?" - Tämä kohtaus oli ehkä lyhyt, mutta silti yksi suosikeistani. Se tuntui hyvin Percymäiseltä letkautukselta. Olen jopa muistavinani kirjoista samanlaisen kohtauksen, paitsi että kommentti ei tullut Percyn suusta. Olisikohan sen sanonut Bianca Di Angelo..? Mielenterveysnäkökulma - Kirjoissa ei pureuduttu syvälle siihen, miten Percy näkee hirviöiden hyökkäykset ja kummat jutut, joita hänelle on sattunut. Se muistaakseni selitetään tarkkaavuushäiriöllä. Sarjassa asiaa käydään mielestäni läpi vähän paremmin. Miten puoliverinen reagoi kun kukaan muu ei näe samoja asioita kuin hän näkee? Hänelle sanotaan että hän on kuvitellut kaiken päässään. Kun tämä jatkuu puoliverinen voi hyvinkin pohtia että ehkä hän on tulossa hulluksi, tai on sitä jo. Tykkään kovasti tästä näkökulmasta, käytänhän sitä itsekin ainakin Metsästäjättäressä, koska se tuntuu aika loogiselta tavalta nähdä tilanne. Percyn unet - Iso paljastus, pidän kovasti Percyn uni-kohtauksista tällä kaudella. Ja no okei, kun kuvittelen miltä Kronos saattaa kuulostaa, Mick Borainen ääni kuulostaa juuri siltä, miltä olettaisin titaanien johtajan kuulostavan. Sen enempää en näistä kohtauksista vielä puhu, mutta on yksi tietty kohtaus, joka nousi suosikikseni. Percyn ja Sallyn välinen side - Ja Sally Jackson yleensä. Vaikka sarja onkin uskollinen Sallyn ja Percyn väliselle äiti-poikasuhteelle, on sarja tehnyt siitä myös uskottavamman. Kirjassa Percy kuvaa Sallyä ihmiseksi joka ei koskaan suutu tai saa raivareita. Sally on suurimman osan ajasta ymmärtäväinen, ensimmäisessä kirjassa haavoittuva, mutta se joka näkee Percyn hyvät puolet, kun muut eivät sitä tee. Vaikka pidänkin kirjoista, Sally vaikuttaa hahmona hitusen uskottavammalta. Kyllä, Sally kohottaa ääntään ja tuntee epätoivoa. On ehkä outoa kuvitella sitä, mutta kyllä - myös aikuiset suuttuvat ja menettävät malttinsa. Sally ei ole enää ns. "täydellinen vanhempi". Sally menettää malttinsa, Sally tuntee epätoivoa, mutta on myös itsepäinen, ja hänen rakkautensa Percyyn välittyy hyvin katsojalle. Sanoisin että niin Percyä esittävä Walker Scobell kuin Sallyä esittävä Virginiä Kull tekevät hyvän suorituksen tässä jaksossa ja niissä mitkä seuraavat. Vielä lopuksi voisin mainita muutaman Easter eggin ensimmäisestä jaksosta. Aivan jakson alussa pikku Percy näkee rakennuksen katolla mustan Pegasoksen. Olisiko tässä Blackjack? Hiukan myöhemmin Percy ja Grover nähdään pelaamassa Mythomagic-korttipeliä, jota Nico Di Angelo harrasti Titaanien kirouksessa. Kohtauksessa, jossa Percy on rehtorin puhuttelussa on yksi tuttu kasvo. tuossa vasemmalla näette Percy Jackson-kirjojen kirjailijan, Rick Riordanin.
0 Kommentit
..Mutta voihan siitä toki postauksen tehdä, varsinkin kun se sattuu olemaan tämän blogin ensimmäinen postaus. Me kaikki varmasti tiedämme miten karsean kohtelun Percy Jackson sai aikoinaan valkokankaalla. Elokuvat erosivat kirjojen materiaalista niinkin paljon että hyvä kun niitä tunnisti. Elokuvat tekivät enemmän omia juttujaan ja seurasivat kirjan juonta löyhästi. Itse Rick Riordan ei ollut hirveästi mukana elokuvien teossa mukana - ja jopa tuomitsi Salamavarkaan käsikirjoituksen ja lähetti elokuvan tekijöille korjausehotuksia - joille johtoporras ei korviaan notkauttanut. Tästä aiheesta löytyy tällainen YouTube-video, jonka suosittelen katsomaan etenkin jos on tylsää. Disney osti jokin aika sitten 20 Century Foxin, juuri samaisen yhtiön joka tuotti Salamavarkaan ja Hirviöidenmeren elokuvaversiot. Toukokuussa Rick Riordan sitten ilmoitti että striimauspalvelu Disney+ on kehittämässä Percy Jackson TV-sarjaa, jonka olisi tarkoitus käydä läpi koko kirjasarja alkaen Salama varkaasta. Ja kyllä, Riordan vaimoineen on mukana kehittämässä tätä sovitusta. Kiitos jumalille ja sitä rataa. Voisin veikata että sarjan teossa menee muutama vuosi, koska kehittely on vasta alkanut, eli mitään käsikirjoitusta ei vielä olekaan näyttelijöistä puhumattakaan. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö tässä voisi miettiä mitä kukin haluaisi tässä sarjassa nähdä. Aloitetaan! Pitäkää Percy Jackson 12-vuotiaana, kiitos Salamavaras-kirjassa Percy Jackson ja Annabeth Chase ovat 12-vuotiaita, elokuvissa heistä on tehty noin 16 vuotiaita. Tajuan miksi tämä muutos tehtiin, ohjaaja ei luultavasti jaksanut etsiä sopivia lapsinäyttelijöitä. Moni on valittanut tästä päätöksestä, itseäni se ei haitannut niin paljon kuin eräät muutokset juonessa, mutta olisi kieltämättä kiva nähdä hahmot oikean ikäisinä. Olen kuullut valittelua joidenkin lapsinäyttelijöiden kyvyttömyydestä näytellä uskottavasti, mutta poikkeuksiakin on. Voisin tässä mainita Dafne Keenin ja hänen suorituksensa HBO:n His Dark Materials-sarjan Lyrana ja hänen vastakohdakseen voisin heittää samaisen sarjan ensimmäisen kirjan elokuvasovituksessa Lyraa esittävän Dakota Blue Richardsin. Dafne Keenin uskottavaan roolisuoritukseen verraten Richardsin roolisuoritus tuntuu välillä vain ylinäyttelyltä. Siltä että lapsi yrittää vähän turhan kovasti. Vaikka on syytä muistaa että tämä oli Richardsin ensimmäinen elokuvarooli. Antakaa nyt ihmeessä Annabethille vaaleat hiukset ...Tai edes harmaat silmät. Tästäkin on kirjojen fanikunta on puhunut paljon. Monia on tuntunut ottavan päähän se että Salamavaras-elokuvassa Annabeth on blondin sijasta ruskeaverikkö. Tähän tuli muutos Hirviöidenmeri-elokuvassa... mutta vähän liian myöhään, tässä vaiheessa hiusten värin muutos herättää uusissa katsojissa kysymyksiä. Minua ei yleensä niinkään haittaa, jos hahmot eivät vastaa täysin sitä millaisiksi heidät on kuvailtu kirjoissa. His Dark Materials-sarjaan palatakseni, ei Dafne Keenin esittämä Lyra muistuta kirjoissa vaaleaveriköksi kuvailtua Lyraa. Toisaalta Lyran ulkonäköä ei kuvailtu kovinkaan usein, joten asia ei kiusannut minua. Annabethin hahmoa sen sijaan on kuvailtu aika tarkasti, ja minusta jo se että hän on vaaleahiuksinen liittyy hänen hahmoonsa. Muistaakseni Annabeth itse mainitsee ettei häntä toisinaan tahdota ottaa vakavasti vaaleiden hiustensa takia. Tämä on yksi niistä pienistä yksityiskohdista, joista pidän. Annabeth on vaaleahiuksinen hahmo, muttei sellainen perus tyhjäpää, joiksi vaaleaveriköt toisinaan yleistetään vaan viisauden jumalattaren tytär ja yksi kirjojen fiksuimmista hahmoista. Mutta jos ne vaaleat hiukset ovat mahdottomuus sallikaa Annabethille sentään harmaat silmät - ovathan ne Athenen lapsen tunnusmerkki. Herra D ja Ares Herra D:stä minulla ei ole paljoakaan sanottavaa. Hirviöidenmerestä voi sanoa sovituksena yhtä sun toista, mutta Stanley Tuccin roolisuoritus viinin jumalana ja leirin johtajana on minulle yksi elokuvan kohokohdista. Minua ei haittaisi yhtään vaikka samainen herra nähtäisiin uudelleen herra D:n roolissa. Mutta sitten Salamavarkaan elokuvasovituksesta tyystin unohtunut Ares... Areesta voidaan olla montaa mieltä, hänestä joko pitää tai sitten ei. Aluksi minä en tykännyt tästä kaverista, mutta mitä useammin olen lukenut tai kuunnellut Salamavarkaan, täytyy myöntää että luvut joissa Ares esiintyy ovat nousseet suosikeikseni. Etenkin audiokirjan myötä. Ares on olennainen osa juonta, ja hänen oli kai tarkoituskin esiintyä elokuvasovituksessa, mutta ilmeisesti hänen kohtauksensa poistettiin. Tämä on mielestäni yksi hölmöimpiä muutoksia Salamavaras-elokuvassa, jo senkin takia että pahiksena Ares olisi toiminut paremmin kuin isäongelmista kärsinyt Luke. En tosin usko että Ares jää tällä kertaa pimentoon, onhan Riordan mukana sarjan kehittelyssä. Thaleia Silloin kuin Hirviöidenmeri-elokuvaa tehtiin, en ollut lainkaan vakuuttunut Thaleian rooliin valitusta Paloma Kwiatkowskista. Hän ei muistuttanut lainkaan kirjoista tuttua Thaleiaa vaan pikemminkin kiltiä koulutytöä, joka Thaleia ei todellakaan ollut. Thaleia on karismaattinen hahmo, joka uhrautui ystäviensä puolesta. Nuorta Thaleiaa esittänyt Katelyn Magerkaan ei vakuuttanut. Elokuvassa Thaleia ei vaikuttanut lainkaan rohkealta, vaan temppu jonka avulla Annabeth ja Luke olisivat päässeet leirille vaikutti lähinnä epätoivoiselta. Eikä kirjojen Thaleia ole koskaan vaikuttanut epätoivoiselta. Ei tuota Haadesta! Ollaan pari kertaa juteltu tästä Helenan kanssa, kumpikaan meistä ei arvosta Salamavaras-elokuvassa nähtyä entisaikojen popparin näköistä Haadesta. Sopii vain kysyä, kenen idea tämä oli? Kuka oli sitä mieltä, että Haadeshan on ihan selvästi tämän näköinen.. sori on vaan pakko ihmetellä, itse en nimittäin osaa kuvitellakaan Haadesta tämän näköiseksi. Olisivat nyt edes ottaneet inspiraatiota Clash of Titans-elokuvan Haadeksesta tai vaikka Disneyn Herkuleksesta tämän sijaan. Salamavarkaassa nähty Haades ei vaan tunnu Haadekselta vaan joltain ihan väärään elokuvaan joutuneelta tyypiltä. Ihan oikeasti, on syytä toivoa että tällä kertaa Haades saa ansaitsemansa kohtelun. Haadeksen kuva lainattu Internet Movie Databasesta. Elokuvista tuttuja näyttelijöitä Ainakin Percyä elokuvissa esittänyt Logan Lerman on osoittanut kiinnostusta palaamaan Percy Jacksonin maailmaan, mutta minusta tuntuu että hän on 28 vuotiaana liian vanha esittääkseen Percyä. Ellei kyseessä olisi hamassa tulevaisuudessa esiintyvä vanhempi Percy. Voi toki olla että hänelle sopisi jokin muu rooli. Eräs Tubettaja puolestaan mietti josko Luke Castellania elokuvissa esittänyttä Jake Abelia Hermeen rooliin, ja täytyy sanoa että ajatus on hyvä. Itse pidän Jake Abelista näyttelijänä ja minusta hän sopisi Hermeen rooliin hyvin. Ja tietenkin haluaisin nähdä Stanley Tuccin herra D:n roolissa, kuten aiemmin mainitsin. Leiripaidat ja helmet Nämä ovat vielä yksi asia, mitä elokuvissa ei näkynyt. Kirjoissa leiriläiset pukeutuvat oransseihin Puoliveristen leiri t-paitoihin. Tämän lisäksi jokainen puoliverinen saa aina kesän päätteeksi erilaisen savihelmen todisteeksi siitä että on selvinnyt hengissä taas yhden vuoden. Olkoonkin että paidat eivät ole maailman tärkein asia kirjoissa, ne ovat silti kiva yksityiskohta helmien tavoin. Olisi kiva nähdä miltä helmet ja t-paidat näyttäisivät. Tämähän ei liity siihen että allekirjoittanut toivoisi näistä sarjalle kivoja oheistuotteita... *köh* Oikeastaan minun piti vielä kirjoittaa vielä kohtauksista, jotka haluan TV-sarjassa nähdä, mutta taidankin paneutua siihen seuraavassa postauksessa, tämä kun lienee tarpeeksi pitkä jo muutenkin.
|
Täh?
Tämä on jokin blogin tapainen, jonne pyrin kirjoittamaan silloin tällöin. Arkistot
Kategoriat
Kaikki
|